jellona

 - Tule heti kotiin, pehtoori soitti eläintenhoitajalle, joka oli saapunut juuri ystävän luokse hyvin ansaitulle iltateelle.
- Ensikko karitsoi neljä. Ainakin yksi on kuolemassa, toinen ei osaa mennä nisälle ja emä juoksee pakoon kahta muuta karitsaa. 
Eläintenhoitajaa harmitti hetken, mutta hän suuntasi välittömästi tapahtumapaikalle. Eläinten kanssa on tällaista.

Eläintenhoitaja ja pehtoori tekivät nopeasti työnjaon: pehtoori jäisi tekemään perhetyötä tuoreen emän kanssa eli opettamaan sitä, kuinka ruokitaan karitsat.
Eläintenhoitaja ottaisi sekä kuolevan että huonokuntoisen ja lähtisi työstämään niitä lämpimään paikkaan. 
Vähemmän huonokuntoinen musta pässi, joka jo Jaakoksi nimettiin, sai tuttipullosta lampaanmaidon vastiketta. Se vaikutti terhakkaalta selviytyjältä. 
Sen sijaa huonokuntoisella rääpäleellä ei ollut imurefleksiä, se oli kylmä ja täysin veltto.
Rääpäle sai lämpöä puhaltimesta ja reipasta hierontaa. Koska imurefleksiä silti tullut, sille letkutettiin maitoa suoraan vatsalaukkuun. Ja sitä lämmitettiin lisää, hierottiin lisää ja letkutettiin lisää. Hyviä merkkejä ei näkynyt. Päinvastoin.
- Tämä ei selviä, eläintenhoitaja ja assistentti tajusivat. 
- Mutta tehdään kaikki mitä voidaan, enempäähän ei voidakaan.
- Tälle pitää tehdä viimeinen palvelus, koskaan näin huonokuntoinen ei ole selvinnyt, eläintenhoitaja sanoi lopulta pehtoorille.
Pehtoori kuitenkin päätti, että pieni karitsa saa mennä vielä aamuun asti.

Niin huonokuntoinen pieni lampaantaimi jätettiin toisen vähemmän huono-onnisen eli Jaakon kanssa pahvilaatikkoon lämpimään eteiseen. 
Kello 03.00 eläintenhoitaja heräsi pitelemään ensikot, jotta karitsat pääsevät syömään sekä tuttipullottamaan vaippakaritsat. 
Ja kuinka ollakaan, pieni rääpäle oli noussut neljälle sorkalle, ja määki maitoa. 
Aamulla karitsa sai nimen Jellona.
Karitsakaksikko otti elämään edelleen vauhtia eteisessä.
Eräänä aamuna eläintenhoitaja huomasi, että kaikki ei ollut kunnossa. Jellona ei noussut syömään.Eikä se saanut syötyä, vaikka sitä vähän päättäväisesti autettiin. 
Lopulta päätettiin soittaa paikalle kunnaneläinlääkäri. Hän tutki ja kuunteli pienen rääpäleen.
- Keuhkokuume, hän päätteli. Jellona sai nesteytyksen, kipulääkkeen ja antibiootin. Pieni eläin rupesi näyttämään välittömästi virkeämmältä. 
- Jellona on ollut jo kaksi kertaa täysin kaltevalla pinnalla. Jos ihminen ei olisi sitä pelastanut, niin olisi käynyt huonosti. Kolmatta kertaa Jellona ei enää selviä, eläinlääkäri pohti.

Karitsa jäi kotiin runsaan lääkearsenaalin kanssa. Näytti kuitenkin siltä, että toipuminen ei edisty.
Se veteli tuttipullosta maitoa henkeensä. Se ei ollut keuhkojen toipumisen kannalta hyvä juttu. Jellona täytynee ruokkia ruutalla. Vai pitäisikö maito letkuttaa suoraan mahalaukkuun?
Molemmat vaihtoehdot kuulostivat huonoilta. Lopulta eläintenhoitajan assistentti antoi tilanteeseen vastauksen.
Assistentti oli ruokkimassa Jellonaa tuttipullosta ja karitsa söi hyvin, eikä vetänyt henkeen. Onnistuneen tuttipullosyötön salaisuus oli tuttipullon optimaalinen kallistuskulma. 
Koska Jellona sai nyt riittävästi ravintoa ja lääkitys antoi vastetta, karitsa alkoi vahvistua. Se oli kuitenkin ennätyksellisen pitkään eteisen lämmössä.
Koska Jellona olisi muutoin halunnut olla vain eläintenhoitajan kintereillä, sen kaverina eteisessä toimi toipumisaikana velipoika Jaakko. Henkinen hyvinvointi on kuitenkin aina tärkeä osa paranemisprosessia.
Lopulta pienen Jellonan kuurit loppuivat.
Nyt se on elellyt jo tovin karitsalampolassa. 
Sen tulevaisuus näyttää valoisalta maisemanhoitajana, villantuottajana sekä rapsuttelukaverina.