Kartano nousi kukoistukseen Sankiloiden aikaan

Sankiloiden aikakausi Sankilan kartanossa

Herman ja Lydia Sankila kehittivät kartanoa voimakkaasti

Kun aatelinen ja Sankilan valtiatar Agatha Bohm huomasi voimiensa ehtyvän ja maallisen tomumajansa hiipuvan, hän päätti myydä kartanon.
Blogaus Bohmien ajasta:  
https://www.sankilankartano.fi/blog/sankilan-kartanon-historiaa-bohmien-aikaan

Kartanon ostajaksi valikoitui alun perin Tottijärveltä kotoisin oleva Johan Herman Anderson ja hänen Lydia vaimonsa vuonna 1882. 
Myöhemmin sukunimilain tultua voimaan vuonna 1921 isäntä merkittiin kirkonkirjoihin nimellä Johan Herman Sankila. 
Herman Sankila oli kunnianhimoinen tilanomistaja, joka kehitti Sankilan kartanoa ja sen maatalouselinkeinoa merkittävällä tavalla. 
Lisäksi Herman oli mukana kunnalliselämän ja seurakuntaelämän kehittämistä koskevissa taitekohdissa tarjoten muun muassa Sankilan kartanon tarvittessa kokousten ja kokoontumisten pitopaikaksi. 

 
Sankilan kartanon poliittinen historia
Aikaisemmassa blogauksessa https://www.sankilankartano.fi/blog/pirkkala-syntyi-sankilassa on jo kerrottukin, kuinka Sankilassa pidetty väenkokous heinäkuun 22.päivä vuonna 1917 näytteli merkittävää roolia Pirkkalan seurakunnan ja kunnan itsenäistymisessä. 
Kyseisessä tapahtumassa päätettiin Pirkkalan seurakunnan ja myös Pirkkalan kunnan perustamisesta. 
Herman ja Lydia Sankila kuuluivat nuorsuomalaiseen puolueeseen, kuten sen ajan omistavan kansanosan oikeistolaisempi siipi tapasi kuulua. 
Sen ajan nuorsuomalaisten oikeistosiipi, niin myös Herman, Lydia ja Lauri olivat kuningasmielisiä, mikä tämän päivän näkövinkkelistä ei vaikuta  edistykselliseltä mieltymykseltä.
Ajat olivat kuitenkin silloin toiset. Sankilat kannattivat todennäköisesti monarkiaa sen vuoksi, koska vuosi 1918 oli muokannut heidän ajattelutapaansa.  Kuninkaalle haluttiin vahva veto-oikeus eduskuntaan nähden, jotta vastaavilta tragedioilta vältyttäisiin tulevaisuudessa.
Tampereen Sanomissa 1.8.1918 on yleisönosastokirjoitus, jonka mukaan "perustuslaillisesti rajoitettu monarkia on asetettava ehdottomasti tasavallan edelle" 
Yleisönosastokirjoituksen allekirjoittajina toimi Herman ja Lydia Sankila, sekä heidän poikansa ylioppilas Lauri Sankila ja suuri joukko muita nuorsuomalaisia.

Sankilan rakentajat
Hermanni Sankilan ja hänen suuren perheensä toimeliaisuus muokkasi huomattavassa mittakaavassa kartanoa ja sen tienoota.
Sankilat ovat rakentaneet lähes kaikki tilan merkittävät rakennukset päärakennusta lukuun ottamatta.
Ensimmäinen Sankiloiden rakentama iso rakennus oli kartanon väentupa, joka rakennettiin vuonna 1887. Siinä asui alkujaan pehtoori, muonamiehiä sekä muita vaihtuvia asukkaita.
Väentuvan jälkeen nousi 1800- ja 1900-luvun taitteessa edistyksellinen, ja sen ajan oloon lähes jättimäinen juoma-automaatein(!) varustettu 63 lehmän navetta. Silloin tavallinen tilan lehmäluku oli 1-2 lypsävää ja vauraammilla tiloilla saattoi olla lehmiä 6-10, joten on eittämättä selvää, että Sankilan strategi näki todella suuren potentiaalin nautakarjassa. 
Edistykselliset juoma-automaatit tarvitsivat tilalle oman vesitornin, joten sellainen rakennettiin. Saman ajan peruja ovat myös  talli, riihet, vaunuvaja, puotirivi, aitat, ja perunakellari. 
Nämä rakennukset ovat olemassa vielä tänäkin päivänä, joskin vesitornista on jäljellä enää perustukset.
Lisäksi tilalle rakennettiin mittava määrä myös muita rakennuksia, kuten pyykkitupa, savusauna, pakari. Nämä viimeksi mainitut on siirretty uusiin paikkoihin tai purettu.

Sankiloiden estetiikkaa
Erittäin huomionarvoista on ollut Hermannin ja eittämättä myös vaimonsa Lydian tarkka esteettinen silmä. Rakennuksista on haluttu tehdä kauniita ja viimeisteltyjä.
Esimerkiksi punamullalla ja keltaisella maalattua väentupaa koristavat kaksi kaunista lasikuistia. Jokaisesta kamarista löytyy kaunis kaakeliuuni tai muu tulisija. 
Väentuvan suuressa pirtissä on suuri kaksikerroksinen leivinuuni, jossa on paistettu leipää myös Suomen armeijalle sota-aikaan. 
Upeaa katseltavaa on myös kartanon tilakeskuksen leimallisin rakennus, valkoinen hirsinavetta. Navetan alakerros on rapattu valkoiseksi ja sen ikkunoihin on tehty harvinaiset leveät, reikäkoristellut sementtikehykset. 
Navetan yläosa on tummaa punamultaa.
Myös alkuperäinen viljamakasiini on ollut harmonisen näköinen. Myöhemmin makasiinista trimmattiin viljankuivuri, ja se menetti alkuperäisen kauneutensa, mutta yhtä kaikki, kuivuri on yhä käytössä. 
Myös hevostallin alkuperäisessä kaksiosaisessa, korkeassa kattorakenteessa voi myös nähdä kiinnostusta paitsi käytännölliseen, myös esteettiseen rakentamiseen. 1900-luvun taitteessa rakennettu hevostalli paloi 1989 ja se on korjattu jonkin verran vanhaa mukaillen.
Sankilan tilan yksi huomattavimmista kukoistuskausista oli juuri Herman ja Lyydia Sankilan aikaan. Varsinkin, jos mittarina käytetään rakennuskannan vahvaa nousua sekä edistyksellistä maatalouselinkeinon harjoittamista. Heidän aikanaan aloitettiin Sankilassa määrätietoinen karjanjalostus.
Toki Hermanni ja Lyydia olivat edistyksellisiä muutoinkin. Sankilaan hankittiin auto jo 1910-20 -luvun vaihteessa ja sitä varten rakennettiin puotirivin päätyyn autotalli. 
Sankilassa oli ensimmäisten joukossa alueella puhelin ja radio. 
Radioita kuuntelemaan kutsuttiin toisinaan naapurustosta väkeä.

Kuka on tuleva isäntä?
Herman ja Lydia Sankilalla oli kahdeksan lasta, Paulus, Hilja, Lauri, Anna, Ewa, Suoma, Aune, ja Enne. Alun perin tilan jatkajaksi suunniteltiin patriarkaalisen tavan mukaan vanhinta poikaa, Paulus Sankilaa.
Oli täysin normaalia, että tilaa ei haluttu pilkkoa kahdeksaan osaan, vaan itseisarvona pidettiin sitä, että tila säilyy mahdollisemman mahtavana. Se oli tärkeämpää kuin tasapuolisuus lasten perintöosuuden suhteen.
Myöskään tyttäriä ei pidetty siihen maailmanaikaan ensisijaisina tilanjatkajina. Sukupuolten välinen tasa-arvo oli siihen aikaan vain idealistisimpien feministien kaukainen unelma, joka Sankilan maaperälle ei ollut rantautunut.
Tilan jatkajaksi suunniteltiin siis perheen esikoista, joka mukavasti sattui olemaan poika.
Paulus Sankila oli käynyt maamiesopistoa.  Hän oli myös ansioitunut hevosmies.
Vieläkin Sankilan päätalon seinää koristaa Pauluksen omistaman orin saama palkinto orinäyttelyssä vuonna 1911. Oriin nimi oli Junkkari ja se oli punarautias väriltään, kuten suomenhevoset yleisimmin siihen aikaan ja toki nykyään myös.
Vaikka Paulus olisi ollut eittämättä ollut loistava uusi isäntä maanviljelys- ja hevosorientaationsa myötä, kohtalo kuitenkin puuttui kartanon historiankulkuun. 
Paulus kuoli traagisesti 22-vuotiaana. Syypää oli kulkutauti, sen ajan korona, lentävä hollantilainen vuonna 1913.

"Kuollut. Wiime torstaina t.k. 18P.nä kuoli kotonaan Sankilan tilalla rustitilallisen poika Paulus Herman Sankila nuoruuden parhaassa iässä 22 w. vanhana. Käytyään yhteiskoulua, antautui wainaja maanviljelysalalle, ollen oppilaana maamiesopistossa. Heikentynyt terveytensä ei sallinnut kuitenkaan hänen opinnoitansa pitemmälle jatkaa. Hiipivä keuhkotauti johti lopulta parhaassa iässä olevan nuorukaisen ennenaikaiseen hautaan, jääden häntä kaipaamaan vanhemmat, 1 veli ja 6 siskoa, sekä lukuisa ystävä ja tuttavapiiri." Pirkkalan Uutiset 24.9.1913

Ja niin Sankilan kartanon historiankirjoissa kääntyi toisenlainen sivu, mitä oli alun alkaen odotettu. 
Tilan jatkajaksi nousikin sisarussarjan seuravaksi vanhin ja ainoa elossa oleva poika Lauri Sankila. 
Lauri, jonka opiskeluista oli pääteltävissä, että alun perin tähtäimessä olisi ollut jokin muu kuin maanviljely.

Lähteet:
Olavi Horsma-aho: Sananen Sankilasta, 2011
Horsma-ahon lähteet: Juhani Saarenheimo: Vanhan Pirkkalan historia, 1974
H G Porthan: Pirkkalaisista, 1786 - 1789
Jalmari Jaakkola: Pirkkalaisliikkeen synty, 1924
Seppo Suvanto: Ylä Satakunnan historia, 1974
Olavi Horsma-aho: Historiaa hiidentieltä, 2008
Suomen Historiallinen seura: Pirkkalan hopeaveroluettelo
Yleistä tietoa
Raija Majamaa toim. Elias Lönnrot :Valitut teokset 5. 1993
Juhani Husa, Jouko Hillukka, Mauri Moilanen, Leena Pennanen, Paavo Raivio, Mauno Rissanen: Pirkkalan seurakunnan vaiheita 80 vuoden ajalta 
Finna.fi: Sankilan tilakeskus Sankila
Sakari Haapamäki
Kansallinen Digiarkisto